Matkalle Mukaan

Mitä mukaan Kreikan lomalle?

Kreikkaan suuntaavien kannattaa tehdä itselleen lyhyt muistilista hyvissä ajoin ennen lähtöä niistä matka-asiakirjoista ja muista papereista, jotka jokaisella on syytä olla mukana. Jollet matkusta usein, saattaa tärkeitä papereita unohtua, sillä niille ei Suomessa ole ollut käyttöä. Seuraavassa muutamat tärkeimmät Kreikan lomasi kumppanit. Uikkari ja vaatteet varmaan muistat ilman muistutustakin.

Passi tai henkilökortti: koska olet siis lähdössä seikkailemaan Suomen rajojen ulkopuolelle, tulee sinulla olla joko voimassaoleva passi tai henkilökortti. Jos matka on elämäsi ensimmäinen, käy anomassa sellaista paikalliselta poliisilaitokselta. Sekä passin että henkilökortin saat noin viikossa, mutta hoida asia mieluiten vaikka kuukautta aiemmin, ettei tule mutkia matkaan. Jos matkustat vain EU:n alueella, ei ole väliä kumman haet, sillä kumpikin kelpaa, maksaa suunnilleen saman verran ja on voimassa vain 5 vuotta. Jos kaavailet tulevaisuudessa myös kaukomaille, kannattaa satsata passiin.

Eurooppalainen sairaanhoitokortti: koska sekä Kreikka että Suomi ovat EU-maita, olet oikeutettu saamaan julkista sairaanhoitoa lomakohteessasi samoilla veloituksilla kuin paikalliset. Ano siis netin välityksellä KELA:n sivustolta Eurooppalainen sairaanhoitokortti, jota vilauttamalla saat Kreikassa edullista hoitoa. Saat kortin postitse suoraan kotiisi, ja se on voimassa seuraavat 2 vuotta. Ja mikä parasta, kortti uusitaan automaattisesti sen jälkeen.

Matkavakuutus: koska et luultavimmin halua jäädä vain Kreikan julkisen sairaanhoidon hoidettavaksi, on suositeltavaa ottaa myös lisävakuutus. Parin tikin laitto lomakohteen terveyskeskuksessa tai sairaalassa on ihan ok, mutta et varmasti halua lojua sairaalassa esimerkiksi vaikean tapaturman jäljiltä viikkotolkulla. Sopiva matkavakuutus kattaa kaikki tilanteet, jopa yksityisen sairaalan kulut ja kotiuttamisen. Yksityislääkäreitä voi vaivata myös yöaikaan, jos on tarve. Kannattaa huolehtia siitä, että matkavakuutus kattaa myös ne itsesi mahdollisesti aiheuttamat vahingot. Saatat vahingossa esimerkiksi naarmuttaa mopolla huristellessa auton kylkeä tai hajottaa hotellissasi suihkun tai ikkunan.

Reseptit: voit ottaa käyttämiäsi reseptilääkkeitä mukaan matkan aikana tarvitsemasi satsin. Niille olisi kuitenkin syytä olla myös resepti siltä varalta, että tavarasi tutkitaan ja pillereitäsi ihmetellään. Useimpia lääkkeitä löytyy Kreikastakin, tosin niillä saattaa olla eri nimike. Kirjoita siksi myös lapulle lääkkeittesi vaikuttavat aineet, jotta voit tarvittaessa kysellä niitä kohteesi apteekista. Monia Suomessa vain reseptillä saatavia lääkkeitä voi Kreikassa löytyä jopa ilman reseptiä, tosin säädöksiä tiukennetaan jatkuvaan.

Käteistä rahaa on Kreikkaan turha kanniskella paljoakaan, sillä normaalilla Visa- ja MasterCard-merkin omaavalla pankki- tai luottokortilla voit nostaa rahaa lähes kaikkialla.

Muista ottaa kaikista asiakirjoistasi kopiot, mikäli mahdollista, ja lähetä ne omalle sähköpostitilillesi. Sieltä ne ovat turvassa ja löydettävissä helpolla, jos alkuperäinen vaikkapa varastetaan tai katoaa.

2 Responses to Matkalle Mukaan

  1. Matka-asiakirjoista says:

    Passi tai henkkari on tosiaan Kreikkaan matkatessa oltava, ajokortti tai kuvallinen Kela-kortti ei kelpaa, vaikka eräät niin luulevatkin. Jos syöt vahvoja lääkeitä, jotka kenties luokitellaan huumausainita vastaaviksi, muista ilman muuta kantaa niiden reseptejä mukanasi. Vaikka Kreikkaan saapuvien suomalaisten matkatavaroita aniharvoin tarkistetaankin (toisin päin kylläkin…), on lääkelainsäädäntöä helleenien valtakunnassakin viime vuosina tiukennettu aika lailla. Monia vielä viime vuonna vapaasti apteekista saatavia lääkkeitä ei tänään saa sielläkään kuin reseptillä.

  2. Ghita says:

    Lapsiperheille vielä tiedoksi sen verran, että pienen väen purkkiruokia on joko mahdoton tai ainakin vaikea löytää Samoksella, ja jopa mantereen suurkaupungeissa tilanne on kehno. Syy on yksinkertaisesti se, että kreikkalaiset eivät sellaisiin luota ollenkaan vaan kokkaavat poikkeuksetta lastensa ruoat aina itse! Jos siis omalle naperolle pitää olla valmista ruokaa tai hedelmäsosetta matkalla, kannattaa ne ehdottomasti rahdata Suomesta mukana. Vaikka pari purkkivaihtoehtoa omasta kohteestanne löytäisittekin, ne ovat myös huiman kalliita kotimaan hintoihin verrattuna, koska markkinat ovat lähes olemattomat. Maitojauhetta löytyy suuremmista ruokakaupoista ja apteekeista, ne ovat myös erittäin kalliita, ja jopa vaipat ovat aivan eri hinnoissa kuin mihin olette Suomessa tottuneet!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.